Miten voi sviduddaa ihmistä?! Ihan niin saamaristi. Kaikki asiat ja kaikki ihmiset ja kaikkee. GRR. Ottaa päähän kun töissä esim ei voi tehdä merkintöjä blogiinsa, eli bloggailla, kun eihän se sama angsti enää näin illalla ole eikä siten saa tallennettua sitä aitoa raivoa! Heh. Siispä piti pistää yellow'lle post it –lapulle ihan muistiin tänäänkin, mistä pitäs kirjoitella tänne.

Kohta 1) Supersviduduksen aiheuttaja .. KELA. Jos mää vaan olisin pärjännyt ikinä ilman sitä laitosta, en olisi koskaan siihen sotkeutunut. En koskaan. On se sellainen jaarittelu laitos. Tee näin niin menee oikein, lällällää. Tai sit saatammekin kahden vuoden päästä lällätellä lisää kun perimme niitä maksettuja tukia takaisin. Lällällätilää. Paskojamitäpaskoja. Tuhlata nyt aikaa ja rahaa ja vaivaa ja työaikaakin noiden niiden vaatimien lippusten ja lappusten täyttämiseen. Opintotuen takaisinmaksun uudelleenkäsittelyn pyytäminen. Edellisistä jo saatu päätös että maksettava on niin sit tulee saamari uudet että alas taas tehdä lappuja ja maksa! Onneks löyty faktaa että EI PITÄS olla mahdollista että pitää maksaa takasi, mutta kahtoo nyt – saattaahan se olla että vielä sekin. Sit ne liput ja saamarin laput pitää käydä viemässä sinne toimistoon, jonne ei halluis astua jalallakaan. Kun eivät voi palautuskuorta laittaa mukaan. Enkä suostu maksaan postimaksuja niille enää. EN.

Kohta 2) Melu. Töissä. Kamala höslääminen ja HUUTAMINEN. Onko pakko saatana huutaa niihin puhelimiin ja keskusteluissa yleensä? HUUTAA! Kuka ny saatana huutaa. Kun vois puhua normaalistikin niin että vierusistuja sais kans tehdä töitänsä. Kun sitä huutoa ei saa naamioitua edes soittimen luurien taakse. Niin kovaa ei voi kuunnella ettei se kuuluis. Tähän sit liityy sekin että miks pitää lietsoa sitä vihaa ja pahaa oloa ja draama queen –fiilareita. Saatanan akat. On se vaikiaa. Jokin tapaus sattuu esim. puhelimessa ja sit sitä aletaan ISOON ääneen jaarittelemaan muiden akkojen kans ja "emmää kyllä kestä ja emmää kyllä ymmärrä ja ja ja". Ja sit se ei kummiskaan mitenkään vaikuta mihinkään, kunhan pitää vaan päästä huutamaan ja huokailemaan ja voivottelemaan jne. Että sais ääntä aikaseks. Ja vois jaaritella ja saada huomiota tai jotain. Kaipa sitä itekkin sitten joskus kun on jonkinlainen "asema", mutta nyt tyydyn vain huudattamaan Poetseja svidudukseeni.

Kohta 3) Kiire ja stressi = mahdoton yhtälö. Garmia kiire projektin kans ja se aiheuttaa ylimäärästä hösläämistä joka sitten meinaa räjäyttää pankin tässä svidudusmielentilassa. Ihan tosissaan. Tehdään kerralla hyvin ja se siitä. Ei höslätä!

Kohta 4) Mikähän mun rooli on? Työelämässä. Musta alkoi kuulostaa jo henkilöstöpalaverissa että olen aika multijakaantunut, kun yhdessä välissä olin Archicad-enkeli ja sitten lähes "haukuttiin" piirtäjäksi. Ja sitten kun sitä ajattelee, sehän mä taas just oon. Mä mitään suunnittele, mä vaan piirrän sitä mitä muut määrää. Emmä mitään opittuja suunnittelutaitoja pääse käyttämään, kun projektivastaava ei joko luota muhun tai sit se vaan saatana haluu kaiken kunnian itelleen ja tekee kaiken "kivan" ite. Että oliks tää siirtyminen nyt sitten tosiaankin sitten ojasta aallikkoon. Saattoihan se olla sitäkin. Koeaika alkaa olla lusittu – pitäskö ottaa hatkat. Uusia tyyppejä tulee ja ne vaan tungetaan sopimaan jo nytkin yliäyräidensä pullistelevaan toimistoon. Tilaa siis ei ole eli joudutaan supistuun ja sehän on käytännössä sitä että uusimmathan ne tilojaan luovuttaa. Kattoos ny kuin pitkään saan tuossa istuskella. Kumma mesta Työ sinänsä ookoo mutta kaikki muu kusee. Tyypit aika ihmeellisiä, pomo ei osaa olla kunnon pomo, vaan JOKA asiassa pitäs säästää ja säästää ja säästää ja aika kierokin se taitaa olla. Lomiakin on parhaat joutuneet peruun. En edes mene tuohon. Mielenkiinnolla tässä ettepäin mennään. Huoh.

Kohta 5) Aamu se vain alkoi siten että ½serkku on Savarin kannessa ja on sisulla selvinnyt menehtymästä Thaimaan matkallaan. Just näin. Ei oo läheinen, todellakaan, mutta kuuluu tähän vinksahtaneeseen sukuun, joka on saatu kaupantekijäisinä. Ei se suku ole vinkasahtanut, vaan kaikki jäsenet tässä härdellissä. No eniveis. Sinne se oli joutunut mereen (onneks pelastusliiveineen) haialueelle kolmeks tunniks eikä mitään tietoa pelastumisesta. Kun se paatti, jolla ne oli menossa paikasta a paikkaan b, alkoi vajota ja uppos. Sinne mänt omaisuus ja eikun veteen. Sit jotkui amerikaanosturistit ne sieltä pelasti after several hours. MITEN KAMALAA. Naamakin palanut ja rakoilla ja ruvella ja tiä mikä syöpä siitäkin o tullu. Mutta siis, hengissä on mutta järkyttynyt. Ihan varmaan onkin ja pitkään. Ja tietty se piti lukee lehdestä. Ei siitä kerrottu tai puhuttu. GRRR. Meillä ne puhelemiset osataan. Just joo.

Eiköhän tuossa ollut tarpeeksi "Kohtia". Valitusta tulee ja svidudus onneks vähän laantunut tänään joogan jälkeen. Se oikeestaan alkoi ku sunnuntaina tuli kotiin mahtimukavalta keikkamatkalta tähän juuttaan arkeen. Oli liian kovat kontrastit. Sisälmykset ihan solmussa ja sitä rataa. Ja pystyi jopa irtaantuun ja katteleen itseensä ulkoapäin ja eihän se miellyttänyt. Siks kai se ottikin päähän rankasti. Tai en tiä. mistä lie tullu se raivo ja ahdistus. Monta päivää se kestää ja kesti ja ei ota laantuakseen eikä tää mitään PMS-vaivoja ole. Kaikki vaan ahistaa. Ja raivostuttaa. Mutta se tais tulla jo selväks. Tässäpä lisää kuvapläjäyksiä viikonlopun tapahtumista.

½sisarukset

Onks tää ny se fani?

Niin ja kuvat o sit ottanut joko Minna tai Nina. Kiitos niistä!