Kyllä. Viikolla vallitseva kiire jatkui myös viikonloppuna. Hyvänlaatuinen kylläkin. Lauantaina zhoppailua miekkosen kanssa. Ooh. Ihme. Jopa farkkuostoksilla :) Lounastettiin ja ihmeltiin savolaisia, kun olivat valtavina joukkoina kerääntyneet torin ympäryksille auringosta ja joistain nautintoaineistakin nauttimaan. Tiivoli oli kans saapunut torin pintaan, ääntä riitti ja sirkushuveja. Jäde maistuu ihastuttavalta aurinkoisessa säässä (tai no ainahan se!).
Ostelin useat housut, urkkaan parit ja farmarit muuhun tarpeeseen. Shoppauksen jälkeen vielä ruikkaroimaan eli rullaluikkaroimaan. Aamulla ensin lenksattu. Urkkapäivää kerrakseen.

Sunnuntai valkeni yhtä aurinkoisena ja kovan tahtojen taistojen jälkeen sain kuin sainkin itseni shalalle tekemään joogaharjoituksen. Kyl ol kuuma. Mitenkähän kesällä -isot ikkunat ja aurinko porottaa?! Ei tarvi montaa aurinkotervehdystä tehdä kun on jo hiestä märkä. Tietääpähän tehneensä jotain. Joogasta litimärkien vaatteiden vaihdon kautta mölkyille rantsun tuntumaan with Kärppä ja sen siippa PER. Hyvät mölkyt, eritoten kun voitin viimeisen geimin. Ekat meni ihan alkukankeudesta (?) johtuen plöröksi, muuten fantastico! Sitten alkoi miesten geimit pallon perässä ja naiset viuhahti ruikkaroimaan. Reilut 16 kilomeetriä viuhahdeltiin (luku tarkastettu karttapalvelusta Kärpän toimesta). Jädeä (taas) palkinnoksi hyvin suoritetuista urkkasuorituksista ja kotiin elpymään. Oh, otti vähän voimille. Paljonkin actually. Eilen kovat urkat ja tänään same deal. Hyvä kalorisaldo tosin. Me happy about that.
Illalla vielä sisälläistumisentappajaiset eli kaupungille fillaroiden Kärpän kans ja vähän teetä ja kakkua ja lonkeroakin pöydässä nähty. Maistoin, en nauttinut.

Viikonlopun saldot: LOTS of sports and outdoorlivinkiä! Sehän kiva se ja sopi mainiosti. Hulluus ottaa vallan, jos kerrostalon betoniseinät ainoa asia mitä kesäpäivinä näkee. Siksi ulkona, niin paljon kuin mahdollista. Muchos paljomus.
Makeanhimo meinasi vallata, onneksi kotona ei muuta kuin amerikanvalloitusreissusta tuodut PopTartsit. Uuh, mikä sokeripaukku ja ne sokerihakit vetää niitä aamiaiseks!
Useita jäätelöitä, eri makuja testailtu. Testit jatkunevat läpi kesän. Muutapa ei juuri aikaansaatu. Ainiin, pyykkiä pesty. GRRRR. 
Musiikit vähillä, kun on menoa ollut sen verran että. Puhelu pikkisiskolle J:lle! Se vasta saavutus. Long time no hear nääs. Ja taisin soitella toisellekin siskolle. Oho. Yhteydenpitoviikonloppu siis myös.
Myös satamarannassa jäden syönnissä bongattu hehtaarimaisen iso pikkukalaparvi! Juutas niitä oli monta. Ja mitä ne oli, ei tietoa. Mutta oli niitä. Ihan zikana.
Huomenna, back to arki again. Aih, ja kaaos odottaa. Ikkunat pesty, pöydät levällään töissä. Aamu alkaa hikoilulla ja pöytien järkkäilyillä. GRRR. What a way to start a week.

78108.jpg
Strapetziartisti tikun nokassa. Jännitti sen puolesta niin, ettei voinut katsoa. Ja katos piru, kuukin kuvissa!