Kurssi ohi. Eilen vähän petytti, tänään taas ei. Pettymys esti harjoituksen suorittamisen täydellisesti, se vainosi ja vaivasi. Miksi ihmeessä ihmismielen pitää olla niin saamarin monisäkeinen ja tutkiskeleva ja vatuloiva ja miks pitää miettiä joka ikistä asiaa ja kääntää ja vääntää ne haluamakseen. Olettaa yhtä ja luulla toista. Ja loppujen lopuks, totuus on kaukana oletetusta. Ei siellä päinkään. Ja silti mieli vain laukkaa ja miettii ja pähkäilee ja tahtoo vatkata ja tehdä asioista pahoja. Hyvät asiat pitää muljauttaa päälaelleen ja ihanat asiat...etsiä niistäkin jokin murehdittava osuus. Huonot asiat onkin jo sitten lähes katastrofi! Miksi pää koko ajan surffaa jollain aallonharjalla ja välillä käy meren pohjassa. Miksi se ei voi asettua ajelehtimaan? Olemaan tyytyväinen ja lakkaamaan tämän taistelen pään sisällä ja itsensä lukitsemisen häkkiin (kuvaannollisesti). Saamattomuus, laiskuus, alakuloisuus. Ajanvähyys, itsensätutkiskelun tarve, oravanpyörä. Päässä asioita, jotka on merkityksellisiä, jos ne tekis jotain järkee.

Ruumiin hoitoa tänä viikonloppuna. Joogakurssia, luikkarointia, kävelyä. Hikeä on poistunut ja sitä myöten varmaan jotain kuonaakin. Toivon että henkistäkin taakkaa edes vähän. Se helpottaisi. Sykemittarista aamulla pitäs tulla pokaalit tauluun, sen verran urkkaa on onneks tällä viikolla tullut. Kulutustakin on kaivattu. Paska viikko fysikaan kannalta. Koski mahaan ja se reagoi kaikkeen ihan satasella. Kiva istuu töissä kun kaasupallo on ahdettu mahaan. Kakkana on joo. Sielullista hoitoa hengenravintoa antavista joogakurssin jälkeiskeskuteluista. Terapeuttista. Kaikki tuntuu lähes selvältä siellä. Lähes. Kunnes raadollinen maailma ottaa vallan ja mieli teköö taas volttia. Thats about it.

Odottamaan maanantain alkamista.