Karmea väsymys iski tänään. Tunsin sen heti jo aamulla, kun kello yritti herätellä. Olisin voinut nukkua ikuisuuden vielä. Siitä tehden sitten alkoikin kärttymielinenfiilis. Viha, paha mieli, itku ja paha olo. Väsymys ja inho kaikkia kohtaan. Kanssatyökavereita, ja elämää yleensä. Olin valmis paiskaan hanskat tiskiin ja lähteen kotiin kärvistelemään ja olemaan vihainen ja kenties nuqqumaan. Simsalabim, kävin hyvässä seurassa lounaalla ja se kaikotti pahan mielen. Nauraminen ja hymyileminen ja huoleton tsittsätti. Ei mitään menetettävää ja taka-ajatuksia. Kirpeässä pakkasessa pikku kävely asioilla auttoi varmaan kans. Selvensi ajatuksia. Pystyi palaamaan hommiin eikä sviduddanut enää. Loistavaa.

Sitten iski väsymys. Piti lähteä kotiin haukottelemaan. No, tunnit oli täynnä mutta lähdin itselleni siis ajoissa. Ja hyvää teki sekin. Löhötä soffalla ja kattoo vähän rästistä ohjelmia.

Mistähän se tuokin inho tuli? Kumpusi syvältä ja varmasti ihmisetkin sen jo vaistosi. Kyllähän sitä tietty joskus tulee noustua väärällä jalalla aamulla ja ehken tämä vain oli se aamu. Ja ehken tuo kamala ressaaminen onnistumisesta ja paineet alkaa väsymyksenä purkautua. Ehkä. Ehkä ei.

Mietin aina pitkin päivää kaikkea asioita ja sitten hokaan että tää pitäs "ulostaa" blogiin vaan eipä sitä silloin saa aina kirjoitettua kun on töissä tms. Ja sitten illalla, kuten nyt, ei muista mitään. Pää on tyhjä ja olo vaan sellainen että jaksaa tuijottaa eteensä ja ei muuta.

Mun päässä pyöris paljon muutakin mutten sitä pue vielä sanoiksi. Enkä tiä osaankokaan. En ole vielä sitä itsekään sisäistänyt. Tai älynnyt. Jospa joskus sen tännekin puran, ehkä en. Ehkei ole tarve, ehkä on.

To be or not to be. Niin paljon ehkää tulee ja menee näköjään.

Aivot narikkaan ja lomalle lomps ja Ouluun! On sitä ootettukin. Ehkä nekin meitä :)