...ihmeellisiä haamukommentteja on alkanut ilmestymään yhden jos kenenkin blogeihin. Kuten minunkin. Enkä tiä yhtään että mitä tehdä ja pitääks siitä huolestua tai jotain. Senkin ketaleet.

Iidolskokelaat vaan laulaa. Taustamusana. Eipä mulla oikein taida olla mitään sanottavaakaan. Aina vaan sama vitutus kun pyörällä vingertää kotia. Kamala mäki - ei jaksa edes ajaa - läkähdyksissään työntää pyörää ja agre nousee. Paska. Sitten kyrsii ja kotona menee huutamiseks. Onneks saan olla nykyisin rauhassa, tietoisesti. Etten aiheuta huutamista turhaan. Ja tappelua.

Se mua vähän pännii kans että kun me siskokset olla kaikki ihan levällään pitkin kyliä ja maita ja mantuja. Yhteydenpito on ihan perseestä ja kenkään ei osaa sitä kunnolla ja kaikkia vaan luimuilee omissa kodeissaan ja ihmettelee mikä vaivaa toista kun se toinen ei soita ja tee sitä ja tätä ja tuota. Ja sit vaikka tekiskin, niin mitään ei kuulu. Mistä tämäkin johtuu? Sama vaivaa myös isän ja äidin kans yhteydenpitoa. Ne ei soita eikä tee mitään muutakaan. Käy visiitillä tahi semmosta. Eipä tuota tule sitten tehtyä itsekkään, kun on kasvanut sellaisessa ympäristössä niin ei osaa muutakaan. Muuttua voisi jos olisi siihen tarvittava energia. Haluja olis. Mutta sekin, että se on aina yksipuolista, se ahistaa kans. Aina jaksa olla se joka ottaa puhelimen esille ja soittaa. Ei tod. Halluisin tietää mitä kaikille kuuluu ja miten menee, mutta en tiä. En saa aikaseks soitettua eikä mulle soiteta. Poikkeuksiakin tähän on. Mutta yleisesti se on tuota. Se jotenkin varmaan liittyy tähän eristymiseen omiin kaupunkeihin. Sekä siitä että perhe vain on ollut tällainen aina. Paska juttu, ei siitä muita eestä syytellä. Muutosta voi tehdä itse jos haluaa tehdä jotain tai haluaa jotain muuttuvan. En tiä miks ei mitään tapahdu. Itse pitää kattoo peiliin. Vaan sekin käy aina välillä raskaaks. Se ittensä syyttäminen kaikesta ja vastuunottaminen kaikenlaisista asioista. Vanhemman esittäminen kun haluis olla ihan pentu ja heittäytyä ja käyttäytyä kuten kakara. Että joku muu olis se joka sanois miten mennään ja tehdään. Mut ei näy toteutuvan se haave.

Ka, tulihan tuota tilitystä ihan kivasti vaikkei muka ollut asiaa. Ja tänne blogiin kirjoittais mieluusti myös mukavia asioita, mutta niitä näyttää olevan niin vähän. Sen jos minkä pitäs aukasta silmiä ja tehdä vaikutuksen. Eikai tätä kestä kukaan lukiakkaan kun ainaista valitusta on vain tämä elämä. Mutta itsellenihän minä tätä vuodatan. En muille. No tämä postaus oli vähän muillekin, mutta pääsääntöisesti issellein. Siis.

Idols rokkaa siihen tahtiin että pitää siihen keskittyä.