Miltä se tuntuu? Mitä se on? Se on nyt just tätä mitä koen ja tunnen ja yritän käydä läpi ja selvitä siitä. En tiedä selviinkö ja välillä en haluakkaan. Yleensä. Ei ole kivaa ei. Tämäkö se oli se elämän tarkoitus taas. Että tee virhe ja ala siitä oppia. Ja voisin veikata etten opi vieläkään. En osaa. Mutten tykkää yksinolemisesta, -selviytymisestä, -puhelusta, -suremisesta, -iloitsemisesta, -vihoittelusta, -mistään. Not today enkä varmaan huomennakaan. Haluan elää ja toisaalta jäädä yksin suremaan ja olemaan ja eristäytyä ja olla vain märehtiä. Märs märs märehtiä. 

Joojoo, sviddu tiedetään ettei se auta ja ei se eestä ja ei se kannata. Mutta helppohan se on sieltä sanoo kun ei oo tätä nyt ja täällä kokemassa. Helppo on neuvoa ja helppo on ohjeita jakaa. Helppo on netistä katsella neuvoja itsekin kun ei ne auta. Ne on yleisiä ohjeita ja tiettyyn sairauteen/vammaan/tai johonkin vitun vaivaan. Mistä minä tiän mikä mua vaivaa. Suru. Eroahdistus. Yksinjäämisen pelko. Masennus. Lievä tai vakavampi. Ahdistuneisuus. Mielenhäiriö. Tunnevammaisuus. Rikkinäisyys. Kaikki nuo vai ei mikään.

Tämäkään kun ei kuuluis kenellekään ja silti sitä pitää tänne olla suoltamassa. No nyt se on seonnut, nyt se tarvii hoitoa ja lääkkeitä. Nyt se masentuu ja heittäytyy holtittomaks. Saatan sen tehdäkin tai olla tekemättä. En tiedä. En näköjään tiä perkele yhtään mistään mitään. En edes omista tunteistani. Tai tiedän vaan enkö vain halua niitä notice. Maybe I continue vining in english. Just maybe. Enkä kyllä tiä miten se tuokin vininä nyt saatana oikein kirjoitetaan. Aivan sama mulle. Olen halvatun vihainen, surullinen, ja mitä muuta. Tuossakin on jo tälle iltaa ihan tarpeeks kestettävää.

Kaikkia inhoan tänään jotka on mua satuttanut tai joiden takia on pitänyt kärsiä ja miettiä ja vatvoa. Ja niitä on monia. Oih, niitä on monia ja niitä tulee varmaan olemaan.Ei. Ei tämä elämä ei mene kohdallani niin hyvin, että voisin sanoa ettei olisi. Eikähän sen varmaan pidäkään mennä. Tai enpä tiä. Kyllähän noita hannuhanhiakin näkyy olevan, joille elämä näyttää hymyilevänkin. Omasta asenteestakin se on kiinni, mutta en taida tänään jaksaa edes yrittää olla asenteeltani positiivinen. Kaikki sukkaa ja niin ne nyt vain tekee-tänään ainakin.

Aamukin alkoi niin että tartuin probioottipurkkiin ja avasin sen ja se tippui lattialle tietenkin siten että lähes kaikki kapselit tulivat sieltä ulos ja samalla kun ne tipahtivat, ne vierivät jääkaapin alle pölyyn ja paskaan. Että näin. Siitä olikin kiva aloittaa. Ja samaa ihanaa fiilistä on jatkunut koko päivän. Joo, tiedän myös olevani hormoonihirviö ja tunnevammainen, mutta who care's. Niin olenkin. Ja yksinhän sitä täällä saan kestää. Itseäni. Vain itseäni. Saan inhota itseäni ihan rauhassa ja raivota itselleni ja tänne blogiin ihan rauhassa. Ei tarvi pelätä että saatana, nyt suututin jonkun tahattomasti sanoillani tai teoillani. No tein senkin jo melkein tänään, muttei siitä sitten enempää.

Ihmiset surevat eri tavoin ja pääsevät yli eroistaan eri tavoin. Sekin pitäisi ymmärtää tässä kaikessa ruljanssissa. Ja että tämä on nyt se ERO. Just se kaamea, millä on uhiteltu toisiamme vuodet ja jota ei kumminkaan haluttu tehdä. Kuin vasta nyt. Oliko se mitä haluttiin. Sen näyttää se tulevaisuus, jota niin valoisin mielin pitäisi jaksaa odottaa. Oih. Elämä. Tule ja pelasta minut. Ei tarvi tulla. En avaa ovia. En päästä ketään sisään. Hautautuisin ja linnottautuisin itseni kanssa jonnekin syvälle viikonlopuksi jos ei olisi keikka Oulussa. Ei sinne pitää lähteä nostattamaan spirittejä ja olemaan iloinen. Juurikin näin. Iloahan tässä just kaivataankin. Ja vappukin on saatana. Kaiken kansan iloinen juomajuhla. Sitäkin NIIN odotan. Ja tilipäiväkin tulee. Että saa taas senkin maksaa saman tien kaikille maaliman ihmisille, joiden kämpissä asuu. Ja jotka ei voi ottaa yhteyttä, kun eivät ilmeisesti ole kiinnostuneita maksamaan lisäsäilytyskalusteista tänne asuntoon. Tosiaankin. Sitähän minä odotan. Iloa ja juhlintaa.

Onneksi siihen matkaan sisältyy pari pientä ihmistä, jotka eivät ole vielä korruptoituneet mitenkään tämän maailman pahuuksiin, ja heiltä jos keneltä saa rakkautta ja välittämistä (en tarkoita että vain heiltä, vaan heiltä se on aika pyyteetöntä - mitä nyt joskus pitää vähän hivellä selkää siitä hyvästä). Ja ne sanookin asiat niin kuin niiden pitäsi olla. Tai miltä niistä tuntuu. Ja ne kiukuttelee kelle ne haluaa (minä vain aina yksille ja samoille kun muille ei osaa). Ihailtavaa.

PS: Huomenna saatan olla kivempi ihminen tai sitten en. Oikeasti, jos se keikka ei auta, niin sit ei auta mikään. Ja tiedän sen auttavan, ainakin hetkelliseen pakenemiseen.
Ja PS myös se, etten lue tätä mitä juuri kirjoitin koska saatan deletöidä sen. Koska kukaan ei kumminkaan tätä ymmärrä. Mutta haluan tämän tekstin suoltaa ulos. Ja aloin sittenkin tätä jo korjailla. Kun tämä on siis vain minun pääni sisusten ulostulvimistulva, ei kenenkään satuttamispurkautuminen tai kehenkään kohdistuva. Muista se!