Noni. Se on jo takana. Vaikkakin tänäänkin se varmaan olis voimassa vielä. Se juhannusjuhla. Tulin jo eilen kotiin tosin. Aika mälsä juhannus. Into karisi jo jossain vaiheessa viikkoa. Enkä tiennytkään olevani this much vittuuntunut lähes kaikkeen ja ärtynyt ja ties mitä. Enkä tunnistanut syytä. Mönkään menneet suunnitelmat kyllä aiheuttaa pään vaivaa, mutta this much ? Enpä tiä. Ahisti olla toipilas ja ko pitäs olla jo lähes toipunut jos meinaa tiistaina töihin, vaan ko ei oo. Jalka turpoo ja ei taivu ja miten helkkarissa mä istun koko saamarin päivän siinä deskin edessä ko nytkään ei kärsi istua ko hetken ja sit pitää lähtä jo liikkumaan. Se turpoamisen tunne on yksi ärsyttävimmistä. GRRR.

Yks yö juh-annusta mammalassa. Ei mtn mainittavaa. Muuta ko se miten tuntuu hyvältä ko joku välittää ja hoitaa ja auttaa, varsinkin kun on sairas. Tai toipilas or what ever. Tuntee itsensä edes joksikin. Seuraavaks isän luo. Siellä ei tuntunut mitään lämmintä tunnetta. No saunassa oli lämmintä, that's it. Siellä pärjätään omillaan vaikka pää olis kainalossa. Ei kysellä tarviitko apua tai että miten voit. No jonkin verran isä sitä tekee, vaan ei se osaa enää ko se on ihan perseestä koko paska juttu. En jaksa sitä alkaa edes päässäni vatuloimaan enää. Tein sitä koko lauantain ja perjantainkin ja se riitti taas vähäks aikaa. Antaapa olla. Tältä haavaa taas. Piste.

No siis "kesken" juhannuksen kotio. Maisemareittiä ja vähän pidemmästi. Mutta kotio silti. Omaan sänkyyn ja omien seinien sisälle (ei omien mutta "omien").

Pyykinpesua ja auringon ihastelua tänään. Ja lepoa, ko se on nyt sallittua kun ei lenkillekään vielä taivu ja sitä rataa.