None. Se ois sitten huomenna se operation day. Aamulla anivarhain Tarinaan ja siitä se sitten lähtee. En halua sitä ajatella nyt yhtään. En tykkä verestä ja ronkkimisista ja operaatioista enkä halua paniikkia enempää sisuksissani lietsoa. Eiköhän se sieltä tule ilmankin. Tarpeeseen vain tulee se operaatio, polvi on todella sairas these days.

Häät juhlittu. Ei omat, vaan ne muiden. Päällimmäisenä mielessä se, että miten kamalaa (oikeesti kamalaa) on olla jossain juhlissa yksin. Horrible. Ehtii monta synkkää ajatusta miettiä ja vannoa ettei lähde seuraaviin kesteihin yksin enää. Ei kiitos. Onni oli että serkkutyttö perheineen kuului samaan hääseurueeseen (tässä voisi tietenkin optimismiakin viljellä ajatellen että aina ne asiat jotenkin järjestyvät), muuten olisi olleet aika surkeat häät-minulle. En mä ole luotu olemaan yksin. Mä kuulun seuraan ja varmaankin jonkin ihmisen toiseksi puolikkaaksi. Se ei oo vain löytynyt eikä varmaan löydykkään :( Ehkä opin olemaan joskus yksin, mutta emmä halluis olla niin yksin että tuntee seurassakin yksinäisyyden ahdistavana. Seurassa tarkoittaen yli sataa ihmistä. Hääpari on todella onnellinen ja nauttivat toisistaan ja toistensa seurasta, just kuten sen pitikin olla. Ihana nähdä että sitäkin onnea todella on. Löytyy vaikka toisella yrittämällä jos se eka kerta ei sitä onnea tuonutkaan. Jostakin se "joku" vain löytyi, joka täytti sen tyhjiön ja sai perhoset mahassa lentelemään. Onni heille suotakoon jo tässä vaiheessa :) Kivat häät kaikin puolin muuten kun unohtaa oman itsekeskeisyytensä.

Mamman hoivissa viikonloppu ja yö. Vitsi miten hyvät unet totally silencessä vinttihuoneessa. Ja pimeetäki siellä onneks on. Huiput unet ja siis nimenomaan ne unet. Ihmesekoilua tosin, mutta so vivid eli muistissa oli tarkkaan ku aamulla sekopäisyystilassa heräsi. HuRjaa seikkailua ja kaikkee. Pikkusiskopennijenniäkin näin ja parannettiin maalimaa oikein olan takaa. Käytiin mamman kans Neulatammella jädellä ja ihastelemassa Saarikosken puukanavaakin. Viiletä oli (kuten oli myös siellä häissä. Siis kylmä!) mutta välillä aurinkelikin kuikkaili. Ihana kurrelapsonen oli Neulatammen kioskin kuistilla. Ihanan piäni. Siellä se vipelsi penkillä kunnes ilkeä kioskin täti tuli ja ajoi sen poies. Se sit pandessa juas sitä penkkiä pakoon ja mä olinkin toisessa päässä sitä vastassa ja sille meinas iskee kauhu. Kuten myös mulle kun just olin edellispäivänä lukenut jostain nettilehdestä että "ilkeä orava hyökkäsi kolmen kimppuun". Siinä ehti miettiä että ny se pirun kurre taitaa ahdistettuna tulla mun päälle, vaan ei sentään. Vitsi miten ihanan sööttejä ne onkaan. Mä aina penskana haaveilin ko asuttiin Nouvanlahdenkadulla koivukujineen, että sais sellasen oravan napattua lemmikiksi ja sen vois sitten pesiytyttää sellaisen Reino-tohveliin, aivan kuten aapisessa oli. Ei me niitä ikinä kiinni saatu, muistan kyllä että puiden alla niitä vahdattiin Hannan kans ;) Eksmiäs sano niitä vaan aina rotiks. Samoja rottia ne on kun tuolla mitkä heinäladossa juoksentelee! Pyh. En usko!
Nymmä meen sit niinko viimeisiä unia uinumaan tän polven kans. Huomenna on päivä uus ja tiä mitä sieltä kaivellaan esiin. Juhannus sitten katellaan miten se toipuu ja toipuuko. Kepit oottaa nurkassa ulosvientiään. Vois sanoo että alkaa jännittämään tietyllä tapaa, mutten tiä millä. Mä en kyllä diggaa siitä että selkään isketään puudutusainetta ja sit että tiän koko ajan mitä ne siellä tekevät kun ei oo nukutettuna vaan on niinku "järissään".

Se on so long. Täällä sitten seuraavan kerran ko tolpillaan pysyy ja kykenee istuun jakkaralla ja päässä juoksee järki eikä lääkkeet.