Mitäs sitä sitten? Hektiset kaksi työviikkoa takana. Töissä hullun häsellys ja kotona zombiena. Olotila neutraali. Vähän väliä pätkähtelee mieleen, että ko pitäs muistaa se ja se tehdä ja tämä ja tuo. Ja etten vain nyt unhoittaisi tätä. Ja mitähän tapahtuu jos sen teen. Kaikkee tällasta sekamelskaa. Yleisolotila suht hyvä, pään sisäinen myllerrys kova. Itkun tuhraamista jos telkussa on vähänkin jotain sentimentaalista. No oikeastaan ihan mitä vain. Pillitysvollotus. Plaah.
Leikkaus lähenee. Jännitysmomentti nousee. Selkäydinpuudutus ja ronkaltironklati. Ja sit niillä tikkuloilla kävelyä. Tänään on joutunut esim. hurjana viuhtomaan edes takas kaupunkia ja vauhdilla, niin sit katos polvi on aika mäsänä. Että aika oikeella aikaa se fiksausoperaatio sieltä saapui. Mutta paree varautua pettymysjärveen, että jos käykin sit niin että tuo korjaus ei sitä parannakaan. Että se tuska ja kipu ja rajoittuneisuus jatkuvat. Koska sekin on mahdollista.
Huomenna pitäs lähteä matkaan viemään auto mammalle ja samalla häähän Iisalmeen. Kaisukaveri mänöö naimissiin. Mä todella toivon että kelit lämpiää tai on monta sairasta ihmistä häiden jälkeen niiskuttamassa. Hääjuhlapaikka kun on aika vilpoisa ja jos vain keli on yhtään tän päivän kaltaine - hell is breaking to loose! Turkkihaalareissa sais mennä että tarkenis.
Mutta eipä olla peruspessimistejä taas jälleen. Huomenna on uus päivä ja lämpimämpikin, ne lupailee.

PS: Rovinssirokista on jo vuosi! Kan juu piliivi it!!!  Sillo oli  hirmu helle ja kaunis sää. Ja meillä Hananiaksen kans loistavaa. Rimmas niin kivasti :)  Mutta ei tänä vuonna. Ei  festifaaleja eikä sitä lämmintäkään.