Piti tulla kotiin. Ko meinas levitä pälli ja pyykkiäki oli sen verran että no, piti vaan tulla. Junalla puksuttelin isän luota kotio. Tsukutsukukyydissä ehdin tunnin koota ajatuksia. Ylämäestä alakierteeseen. Ja miten se tuo pää ajatuksineen ottaakaan aina vallan. Huoh. Yksinolo ei siin tilassa ajatuksineen ole mitenkään järkevää. Ei mitenkään. Silloin pitää hakeutua parhaaseen seuraan ja tässä tapauksessa lotrata vähän viintä koneistoon ja toivoa pikaista parannusta. Tai no, ainakin unohdusta. Lurps viinit kitaan ja radalle. Tanssimaan taas niin pirusti ja hölömöjä puhumaan ja tekstaamaan (pitäs liittyä siihen yhteisöön että *ottaakaa toi puhelin pois multa kännissä*). Lisää jammailua niin että päkiät jollain sisäisrakoilla. KIPEEtä. Vonkaamista hymyissä suin, ei ihan tosissaan tosin. Kiva jututtaa miähiä tällä uudella asenteella. Mieshuoran etsimistä tuloksetta tosin. Minkäs teet. Kaikkea ei saa. Lopuks mentiin Penthouseen nakeille. Minna sai pihvinki ko mää vaan sen ajan vonkasin ja tulin myöhässä omilla avaimilla sissään :) Buahahaha. Jännä istua oman työpisteen katolla kännissä. Vinkeetä.

Tänään krapulanparannusta. Aika useana sunnuntaina sen jo tehneenä, osaa kikat :) Juo vettä baarissa, eläkä fisuja. Hyvä neuvo. Sanchon kans teen juontia, Minnan kans ajelehtimista ja jopa lenksaamista puolentoista tunnin ajan. Kauniissa säässä. Ja sit makkosen grillille kruunaamaan tilanne. Hehe, kolmas kerta viikon sisään. Buahaha.

Mitä jäi käteen viikosta: lots of human contactia. Sellasta ihossa kiinni olemista, mist mä diggaan kovasti at the moment. Perhe-elämää, nurkissa pyörimistä, sinkkuna kotioloissa olemista (mikä on aika tympeetä ilman autoa), lapsia ja kotoseutuja. Ainiin, ollaan pikkusikkon luona alkamassa rueta syömään ja ne on kato perhe ja toisenkin sikkon porukka on perhe, niin Venla tuumaa, että Tiina-sä et kuulu mihinkään perheeseen! Greit. No enpä kuulu joo. Sellainen olo olikin. Irrallinen. Mitä ihmettä täällä luuraan? Hirviä into saada meidät kakarat aina sinne ja sit käytös on mitä on. Juureton. Autoton, pariton...what else.

Mua ei oikein edes huvittanut mtn tänne kirjottaa. Mua ahistaa tunnustaa joitain asioita nyt. En halluis. Haluisin vain haaveilla ja hörhöillä ja hekumoida. Vaan ei. Ko pitää olla reipas tai jotain ja kattoo totuutta silmiin. Plaah. Mä siitä tykkää yhtään. Onneks on YSTÄVIÄ!