Mitäs on tapahtunutkaan sitten viimen?

Sitä muistellessa...mä haluun häät. Naimisiaiset. Joskus sitten sen oikean ihmisen kans. Katoin nääs katsos just tuon Weddingplannerin telkusta. Ja sitä ennen jonkun toisen romantiikkaa tihkuvan elokuvan. On tässä yksinolossa puolensakin, mutta oikeesti! Pitää ihmisellä olla se joku jota puristella ja kiusotella ja halia ja pusia. Ja joka tekkee sitä sulle takas. Pyytettömästi. Toivon että se jokin ihminen jostain löytyy. Joskus edes. Se etsimisprosessi on aika kuoppainen ja kivinen tie. Mutta ikinähän ei tiä mistä kenkin bongaa. Vaan silti, on se aika tuskaista ja aikaavievää ja rasittavaa ja pelottavaakin. Siinä jos missä punnitaan ne muuttumiskyvyt. Että teetkö kaikki jutut just niin kuin teit ennenkin vai osaatko tehdä jotain toisin? Maltatko ja haluatko muuttaa itseäs. Haastavaa.

Rapulassa kotona mökötin eilisen. Illalla tosin asianomaisten kanssa syöpöteltiin Isä Camillossa ja sit mentiin rötväämään Mindelan sohvalle. Katottiin Sliver. Hohhoijaa. O se huono vaan muistanpa sen ajan ku se tuli ulos! Se oli hyvä. Olikohan se just sitten NY-aikoina. Hmm.. No mulla löytyy kuin löytyykin soundtrack levyhyllystä (nolouden multihuipentuma). Oikein minä sitä muistelin. Nyt sitä kuuntelen :D Buahahaa. Elämää syvempiä krapulakeskusteluja ja myöhään kotiin liskojen seuraan nukkumaan. Ei nyt mitään kovin pahaa, ei vain ollut uni sellasta rauhaisaa. Unet ihan jotain kaikkea muuta. En tietenkään niitä muista, mutta muistan sen tunteen kun heräsin.

Tänään herättyäni päätin että ny. Tänään menen lenkille tapahtui mitä tahansa. Ja puoliset tunnit kävin kävelemässä. Ensi askeleet ulkona jo kertoi sen että juoksemaan ei päästä vähään aikaan vielä. Kävelykin tasaisella tuottaa tuskaa. Ylösnousu ja alastulo mäissä jne. onnistuu paremminkin. Ja on se tuo polvi nyt jo aika kipeä. Siis sen rasitteen jälkeen. Vaan saipahan olla ulkona ja poissa kotoota tuntemasta itteensä rammaksi.

Huomenna alkaa taas ihana ressaava arki. Viikko vielä ennen lomaa. Siitäkin edestä on sitten tekemistä ko tuli tätä saikkua odotettua pidempään. Jos vaan jotenkin "pystyisin", hakisin sitä vieläkin. Ei tämä ole kunnossa tämä jalka, mutta ei pysty ny. Kattoo loppuviikosta että siirtääkkö kesälomaa vaiko kärsiäkkö nahoissaan. Tarkoitus on kumminkin siis tehdä tämä viikko töitä ja sit jäädä lomalle kolmeksi viikkoa. Ja puhelimeen en vastaa, jos töistä päin soittelevat. Saavat pärjätä iliman.

Tässäpä ne tärkeimmät. Ehkä tärkeintä on ollut tänä viikonloppuna huomata että jostain kumman syvältä se oma elämä yrittää tunkeutua takas. Se tiina, joka olin silloin kauan, kauan sitten. Se tuntuu haluavankin samoja asioita kuin minä silloin ennen. Ennen tätä kyynisen elämän -vaihetta. Ja sitä masennuskautta, ettei mikään onnistu ja elämä on paskaa kuitenkin. Miksi siis edes yrittää. Kaikki kokemukset on tuoneet mut tähän ja olleet siis opettavaisia, mutta olis jo kiva kohdata se elämä. Se Elämä siis. Sellainen että olis tyytyäväinen (melkein ainakin) itteensä, elämäänsä, olisi onnellinen tai edes osaisi nimetä ne mitkä nuo asiat toisi. Siis että mitkä asiat tekee vaikka mut onnelliseks. En mä osaa ehken vieläkään, mutta olen sentään niitä miettinyt enemmän ja vähemmän. Tämä yksinoleilu kotona käynnistää aina jonkin proseduurin tuolla pään sisuksissa. Ei täällä yleensä mietitä säitä, ei todella. Täällä mietitään yleensä elämää suurempia kysymyksiä. Ja niihin niitä vastauksia ennen kaikkea.

Music: Sliver-soundtrack :)
Eksörsais: lenkki ja situppeja ;) (jenkkakahvat lähteköön! tai siis nehän on paljon nätimmän kuuloiset enklanniks - lovehandles)
Pää: ajatushyörinää kympillä