Ni huomenna olis sit se kehityskeskustelu sen bossin kans. Ku pitäs aukasta se suu ja sanoo missä mennään ja mikä mättää ja kysyy että aikooks herrat ja rouvat parantaa tilannetta. Ko se on varma jos ei aio, ni ei tuossa talossa jatku mun uraputki. Oikeesta täs vaiheessa mulle aivan sama. Tai no, ahistas se taas jos lomat palas ja bonukset sun muut etuudet palas, mut so what. Pakko ajatella nyt että jos tällanen passiivinen kausi jatkuu ni mikä hermoraunioahistunut ihmisrukka mä oonkaan. Pian koska oon sellanen. Lähellä se oli jo tuossa viime viikolla. Mutta kaipa sitä suosta voi vielä nousta. Varsin jos yritystä tulee toiseltakin puolelta. Ni sit mäkin voin yrittää. Mutten yritä enää toista vuotta. Kohta ku oon vuoden tuolla jo mädäntynyt.

Mitäs muuta. Pettymystä, odottamista, ahistusta, miettimistä. Miettimistä lissää, ja vähän vielä siihen päälle. Urkkaa kans. Lämmin keli ni ei huvita olla liikkumatta. Viimesiä ruikkarointikelejä viedään nääs. Siitä urkasta mä tykkään. Huomenna pelaan golffia parin viikon tauon jälkeen. Saattaa boltsi lentää taas mettään tai järveen eikäkö lampeen. Vaan sitähän se on teheny koko peliuran ajan. Mihinkäs se sekään siitä ny yhtäkkiä muuttus. Ei vaik kuin päättäs että ny mä pelaan ajatuksella ja parhaani mukaaan vaan voi sviddu se sillä onnistu. Itsesuggestio ei pelaa tässä lajissa.

EI mulla muuta. Ny laatiin sitä vihalistaa pomolle puheluun. Tai siis pois toi sana viha ja suggestoimaan ittsensä nyt että tää on tosiaan KEHITYSkeskustelu, ei avautumissessio. On se sekin vaan ei vaan se.

Diipadaipa.