Lomalla. Viimeistä arkipäivää viedään siis. Siis sitä arkilomapäivää. Ne tuli ne IOPit juhlittua juu. Yks jos toinen testasi alkoholillisia rajojaan ja vois sanoo että vähän huonolla menestyksellä. Onneksi ei tapahtunut mitään pahuuksia, vaikka olis voinut tapahtuakin. Hoivattu on hellästi läheisiä. Pelätty että josko tässä pitää alkaa hätääntymään. Joskin itse on harrastettu tuota jo sen verran että taisin takaraivossani tietää että se muuttuu hyväksi...joskus vielä. Mutten silti kyennyt poistumaan läheltä, olemasta se huolehtiva isosisko. Koska mitäs sitten jos tulet takas ja huomaat että pahin mahdollinen on tapahtunut poissaollessasi. Ryyppäämässä ollessasi. En kestänyt kokeilla tikulla onneani. Muutakin säätöä harrastettiin TAAS. Känniääliöinä onkin niin kiva tuota tehdä. Kun kaikki on niin fiksuja ja ajatukset salaman kirkkaita. Kannattavaa. Vittu että oon vanha ja viisas kun tiedän kaikesta kaiken ja osaan varautua ja lakata itse juomasta ja ottaa suojakännitilan päälle ja alkaa huolehtimaan. Että se on kivaa. Sen tekee alitajuisesti ja edes huomailematta. Ottaa se päähän joskus, vaan ei osaa olla toisinkaan. Se oli kivaa sinkkuaikoina, kun pysty oleen vaan ja huolehtimaan itsestään. Känni päälle ja that's it. No worries muista kuin itsestä. Itseään käy syyttäminen, ei ketään muuta. Eikä kai syyttää kannata itseäänkään. Se on vain näin.
Vähän lievää pettymysjärvellä soutamista kyllä oli tapahtumasta. Tai siis siitä että odotukset oli hauskan pidosta ystävien kera korkealla ja sitten tulos oli tällainen. Odotti taas jälleen kerran jotain taivaita korkeita ja sai sitten itkuraivokohtauksen ja that's it. Ja laskuhumalan. Mutta lakkaan valittamasta ja rypemästä in the past. Se on mun helmasynti vai miksikä niitä sanotaankaan.

Lomalla. Tehty jotain. Pelattu. Suunniteltu ummet ja lammet ja todettu että mitään ei voi toteuttaa kun ei ole rahaa. Toisella ei tuloja eikä toisella rahaa. Kova halu elää ja toteuttaa itseään, matkustaa, sisustaa, fiksata ja plaaplaaplaa. Mutta mitään ei noista voi tehdä. Tai no voi, voi unelmoida. Että joskus noitakin sitten voi tehdä. Mutta jotenkin olen kypsääntynyt tuohon vaiheeseen jo. Oma opiskeluaika otti koville ja kun se olis nyt ohi niin olis aikasta kiva tehdä asioita ja toteuttaa itseään ja kaikkea muuta proosallista. Ottaa koville myöntyä toteuttamasta mitään halutuista asioista. Mulla on muutenkin jokin ikäkriisi tai jotain. Kaikki pitäs tapahtua heti ja nyt. Lisääntyä pitäs ja pitäs ostaa talo ja pitäs mennä ja tulla ja pitäs. Ikää tulee joka minuutti lisää ja kaikki muuttuu ja vanhenee ja hedelmällisyys lakkaa kohta varmaan olemasta kokonaan. Tai sitten ei. Mutta en tiedä mistä tämä kamala hätäily tuli/tulee. Pähkäilen jatkuvasti että mitä voisin muuttaa ja tehdä toisin. Työkin tuntuu taas siltä etten ole omassa paikassani. Että tätäkö se nyt on sitten taas. Tunnenko itseäni koskaan tarpeelliseksi missään työpaikassa. Elikkä voisko tästä sitten alkaa johdattelemaan moista että en ole tyytyväinen yhtään mihinkään. Jotain kun saa, niin pitäs saada heti jotain parempaa. Tai enemmän. Olenpa tainnut tätäkin jo aiemminkin pähkäillä. Varmaan olenkin. Olenko sairastunut johonkin uupumukseen. Työsellaiseen vai ihan muuten vaan -sellaiseen. Alkuloma meni tilassa että olin niin väsy että olisi voinut vain nukkua ja nukkua ja nukkua. Ei taas tiedä mitä tämäkin hiton valonvähyys vaikuttaa kaikkeen.
Että tällaista tänään. En ole heittämässä lusikkaa nurkkaan enkä mitään muutakaan dramaattista alkamassa tekemään. Puran vain tätä vyyhtiä vähemmäksi sisältäni. Kun siellä on jatkuva kutominen menossa. Jos ei muusta niin sitten että miten tämän kodin saisi jo vihdoinkin kuntoon. Kun eihän muutosta olekaan kuin noin seitsemän kuukautta aikaa.
Olin jotain saavuttamassa itseni tuntemisprosessissa viime syksynä. Olin pääsemässä eroon kamalasta mässäilemisestä, olin oppimassa yhtä jos toista itsestä, mutta taas olen sen unohtanut. Sen vähänkin mitä itsestäni olin oppinut siis. Miksi teen aina näin. Muutun samanlaiseksi parisuhteissa. Samanlaiseksi kamalaksi ihmiseksi, josta en itsekään pidä. Onko se niin että jokin käyttäytymismalli on joka tulee kun aivoissa klikkaa ja vaiko niin että kun alkaa käyttäytyä tietyllä tavalla, aivot rekisteröivät sen ja alkaa tehdä asioita samoin kuin ennenkin. Kumpi lie siis voimakkaampi, käytös vai se miten aivoissaan asian näkee.
Loma. Se on niin kivaa aikaa ahdistua kaikesta. Rahasta ja itsestä ja tekemättömistä asioista. Ja sitten kun on väsy ettei edes jaksa tehdä niistä mitään. Voivottelematta ainakaan. Tarviisin näköjään piiiiitkän loman. Ja away from it all.