Niin. Kaveri muistutti tuosta ja totta kait se on. On se todennettu jo aiemminkin mm. kaatamalla hevoinen kyljelleen liukkailla keleillä :) No ei se silloin tosin paljoa naurattanut, nyt voi jo hymyillä ajatuksellekin.
Mitäs sitten viime kerran. Olen nauttinut uudesta vaiheesta elämässä. Joskin se on kamalan pelottavaa kun alkaa todella tajuta tämän kaiken merkityksen. Oikeasti. Nyt ollaan sitten menossa kohti sitä mitä kohden parisuhde luonnollisesti meneekin. Ei vaan ole omalle kohdalle vielä sattunut moista tapausta suhteissa. Pienen pienet jaksavat ihmetyttää, että näinkö sitä eletään ja ollaan ja tunnetaan. Pelottaavaa tämä on kun pitää/saa/voi heittäytyä tähän nyt kunnolla. Ei ole mitään syytä jättää heittäytymättä. Pelottavaa on se että entäs jos se paska vielä sieltä jostain löytyy. Ei voi alkaa ajattelemaan ja elämään noin. On vain ajateltava niin että jospa se onni kerrankin sattui ehken minunkin kohdalleni. Ja ehkä senkin myötä voi itsekin kasvaa ja koettaa päästä huonoista kokemuksistaan ja tavoistaan eroon. Hankalaa se on ja koko ajan pitää punnita itseään (hyvässä mielessä) ja ottaa siis aikansa ennen kuin ollaan harmoniassa. Liekkö sitä saavuttaakaan täällä maan päällä. Mutta pyrkimystä siihen suuntaan on. Siis siihen harmoniaan elämässä. Mutta ennen sitä on kesketyttävä elämään tässä hetkessä, tässä ja nyt. Ei liikaa huolta huomisesta eikä ehkä niin enään eilisestäkään. Tuon kun aina muistaisi.
Kimppakivaa kera tyttöjen tänään. Aika harvinaista nykypäivänä tuo. Harvoin nähdään. Toisen kanssa nähdään kyllä every day at work, muttei se ole mitään "näkemistä"... tai se on just tuota heittomerkeissä näkemistä. Toisen kans vielä vähemmän. Elämä ottaa ja elämä antaa. Outoa oli tosin nähdä kun oli vähän tämä pariutumisuutisen jälkeen sellainen olo, että jotenkin olisi pitänyt tätä omaa onneaan piilotella ja vähätellä. Tuli tunne ettei saanut sitä tukea ja hyväksyntää mitä ehkä odotti ystävältä. Oma päähärdelli pyöräytti pienet karusellit ja suurenteli issueta ehken pikkasen suuremmaksi kuin oli tarkoituskaan. Summasummarum, outoa oli tuntea noin kun oli sen aistivinaan ja tuntevinaan ja sitten se osittain oli jollain asteella tottakin ja sitten kun oli pienessä mielessään pyöritellyt jo asiaa tovin tietämättä totuutta...ja sitten loppujen lopuksi ymmärtääkseni asia olikin aivan jotain muuta. Se on mun soft spot-se että saisin mielen muutettua kun se on jo alkanut jotain ajatusmallia käyttämään. Hieman aikaa ottaa että suunta muuttuu. Mua ärsyttää olla tällainen kaavoihin kangistuja, vaan kaipa sekin on eräänlainen selviytymiskeino elämässä. Joskin olen ainakin omasta mielestäni päässyt monista typeristä tavoistani irti, pois ja eroon. Omasta mielestäni huom. Kun nyt vasta ihan vasta tajusin että hei, jos minä pidän vaikka jossain toisessa ihmisessä jotain piirrettä tosi ärsyttävänä, hän voi tuntea juuri samoin minua kohtaan. Minulla on ollut niin kova tarve tulla hyväksytyksi että ennen koin että jos en näy enkä haise enkä herätä huomiota, ei minusta kukaan voi puhua mitään pahaakaan. Mutta nyt kun on ehken alkanut moista ajatella vähemmän, on tullut myös ajateltua että ehkä herätän ahdistuksen tunteita monilla tavoillani kanssaihmisissäni. Siis olen kai tajuamassa sen etten olekaan niin virheetön kuin olen erehtynyt luulemaan. Siis tietenkin olen tiennyt virheeni, tottamaar. Liiankin kanssa. En pidä itseäni kovinkaan suuressa arvossa...mutta ehkä tässä juuri olen löytämässä sen itseisarvoni ja samalla myös tiedostan että kaikki vain eivät minua voi hyväksyä saatikka tykätä enkä voi miellyttää kaikkia. Menee siis molempiin suuntiin tämäkin.
Melkoista pohdintaa.
Iisalmeiltu on viikonloppuna parina. Se on ehken parasta sitten rakkaan löytymisen, se että siskorakas asuu noin lähellä. Voi ihan oikeasti vaikka illalla ottaa ja ajaa kattomaan mitä se siellä touhuaa :) Käsittämätöntä. Kun ei tätä ole meillä ollut. Ihanoita lapsosia on ihasteltu ja kuvattu - paljon. Synttäreitä ja isänpäiviä juhlittu. Kuultu perheenlisääntymisuutisia ja oltu iloisia toisten perheenjäsenten seurasta.
Nähty on myös pieniä ihmisiä ja vanhoja kavereita ja pidelty sylissä pientä elämänalkua. Mietitty tulevaa vakavastikin ja surtu sitä että on köyhä ja rahat oikeesti loppuu. Onneksi lama/taantuma/mikälie ei vielä kosketa miedän korkeuksia. Sitä ei nyt haluta alkaa murehtimaan. Vielä.
Sellaisia sitten viime kerran. Not much ja kumminkin paljon. Talvikin koettaa tulla. Lähinnä loskaa ja saatanan liukasta. Eli niitä Kaisan kaljamia odotellessa...