Nonniisa. Se on sitten amerikkalaisilla musta presidentti. GOOOOOOOD. Politiikasta en tiä, van parempi vaihtoehto voitti. Minusta.
Ei sitten eilen onnistunut se sormusten hakeminen. Pienennetty oli rakaksen sormusta liikaa ja tekstit eli kaiverrukset tehty ihan päin peetä. Epäselvistä (myyjän mielestä tietty ihan selvistä) ohjeista ei osannut seppä eli kaivertaja lukea. Esim että "kaunolla" tarkoittaa kaunokirjoitusta, ei tikkukirjaimia. Ja kaikkea muutakin säätöä. Nyt ne hiotaan pois (minne menee sekin kulta, mää vaan kysyn) ja yritetään uudestaan. Tänään pitäisi sitten olla valmista. Mutten enää odota mitään niin ei tarvi pettyä.
Kävinpä toisen kerran jo tälle viikolle joogailemassa. Olipa se kivaa. Se on se mesta missä se mieli lepää ja on parempi olla. Mutta eilen tietty toi sormusasia pyöri mielessä aika tiuhaan ja vähän kaikki jutut muutenkin-ei tullut sellasta rauhaa mitä maanantaina saavutin. Mutta alkuliike on tehty taas siihen suuntaa eli jatkaminen on helpompaa. Joskin nyt het tänä viikonloppuna on Annen kurssi joten ei ole harjoituksia. Isää kai sitä pitää mennä juhlimaan eniveis, joten eipä tuota olis ollut paikallakaan.
Kiire ja häsellys eilen töistä lähtiessä. Ärsyttää kun ei saa tehtyä kiireessä kunnolla asioita ja sit vielä kun kone jo kiinni, huomaa että voi saatana, erhevirhehän se siinä. SAATANA. Ja ol pakko mennä eikä voinut jäädä mogiaan korjailemaan ja toinen joutuu sen tekeen. Damn.
Tänään saatan nähdä tulevan kummipoikanikin livenä. Sitä odotellessa....