Pakkasta olt. Otsaa paleltaa. Talvi tuloo. Pitkät sukat pitäs ottaa käyttöön. Talvitakit esille. Talvikengätkin ehkä jopa. Renkaat vaihdettu (katsoin lähinnä vierestä kun ne vaihtuivat) ja no, plussakeleiksi on muuttumassa säät taas.
Alko ahistaan luettu kommentti jostain internetin bittiavaruudesta. Se että elämä liikkuu eteenpäin ja menetät ihmisiä elämässäsi välimatkoihin ja elämän ja ties minkä kasvamisen myötä. Jotkut ihmiset vaan pysyvät, no matter what. Ja toiset, joiden soisi pysyvän myös, eivät. Onko tämä nyt jotain eroahdistusta (kuten koirilla) vai onko suhteissa oikeasti jotain mikä vaan ajaa erilleen. Kaikkien kanssahan ei sitä elämänkestävää konnektioonia ees saavutakkaan. Toiset natsaa kerralla, toiset kasvaa mukana eivätkä siitä mihinkään häviä. Toiset eivät pysy kehityksen perässä ja alkavat tiuskia ja äyskiä kummallisissa käänteissä ja tilanteissa. Peiliin olen aika monesti tilanteissa näissä katsellut, vaan enpä taida jaksaa enää. No se siitä. Elämän kiertokulku liikkuu ja loikkii eteenpäin vauhdilla, sille ei voi mtn. Ollaan tässä ja nyt eikä haikailla tulevia eikä menneitä.

Sormukset tuli. Niitä on hiottu van ei onnistuneesti. Niitä on venytelty ja vanuteltu ja plaah. Pitäs siis vielä yks valivalivalikeikka tehdä sinne putiikkiin. Mutta muuten, on mahtavaa olla kihloissa =) Pienen tytön unelma ikään kuin tuli täytetyksi. Varsinkin kun tästä en ollut minä se joka väänsi kättä ja pakotti toisen tähän ja ahdisti ja vatkasi. Tämä tuli spontaanisti ja kaiketi siis sydämestä. Olen nyt vain onnellinen ja iloinen tästä, spekuloimatta. Kerrankin.

Arki kutsuu. Mälsää. Onneks on perjantai kun minua väsyttää.