No mitäs. Tuli juhlat juhlittua. Ne kihlajaisjuhlat siis. Siivottiin ja järkkäiltiin enemmän ja vähemmän koko viikko (no ei tod siivottu koko viikkoa, järkkäiltiin vaan). Vähänlaisesti oli noita miehen ystäviä paikalla, mun kaikki rakkaat tosin. No muutama ei perheenlisäystensä kera päässeet vaan nämä tuoreimmat rakkaudet nyt ainakin. Se siitä. Ei kait kummempaa. Jotain kriisiähän se kehitti kun tietty alkaa miettiä että miksi ne ihmiset ei tuu tänne, onks mussa se vika vai mikä on ja saattohan siitä tulla vähän isompikin kriisi. No sunnuntai-maanantai kyllä morganissa sitä setvittiin. Omassa päässä. Paljon setvintää. Rumaa. Yök. En halua muistaa.

Kamalan pimeää. Aurinko ei taida enää olla olemassakaan tai ainakaan se ei asu enään just nyt täällä meillä päin. Päivät on vaan sinisiä ja pimeitä ja vettä sataa. Kengät kastuu kun tennareilla yrittää loskassa selvitä. Joogassa käydään ja hierottamassa kolottavaa hartiaa (onneks ei tarvi doupata enään itteään joka päivä ja ilta).

Joulukin tulis. Jos olis millä varautua. Lahjoja lahjoja lahjoja. Ideoita pitäs olla. Ja ostaa ja tehdä ja jonottaa ja hikoilla kaupoissa. Mutta kyllä se joulu kun se sit tulee, kyllä se taas kuittaa nää kaikki hikoilut ja ahistukset. On se kiva olla kera perheen ja jollain tapaa hiljentyä. Katsella kun lapset on haltioissaan kaikesta siitä hypetyksestä joka iski joskus itteensäkin. Sillon pienenä kerran tai pari. No iskeehän se siis vieläkin mutta ei sitä pukkia nyt ihan niiiiiiin innolla enään odota. Vaikkakin on tunnustettava että lahjojen saaminen on todella mukavaa. Ja se antaminen ennen kaikkea, ilon tuottaminen toiselle.

Semmosta. Ihmishyvyyttä ja -pahuutta taas mietitty. Mitä on ystävän puolesta tekeminen ja rakkaiden kans. Ja miten kukin noita osoittaa ja kokee oikeaksi ja tarpeelliseksi ja tarpeeksi tehdyksi. Sellasta tää elämä vaan on. Rakkaus on todella ihmeellinen asia. Rakastuminen on ihanaa vaan oikeastaan vielä ihanampaa on se että kun tajuaa että rakastaa eikä vaan ole rakastunut.