keskiviikko, 7. tammikuu 2009
Elämä. Onko sitä.
Pää on sekas ja ahistaa suuresti. Tosi kivat joulunpyhät. Alko kyseenalaistamaan kaiken ja kaiket ihmiset. Olisko kenellekään oikeesti väliä jos häviäis thin airiin. Katois pois. Tai olis kadotuksessa ajan X ja sit kattelis jostain että huomaako kenkään tai siis ehkä ennemminkin, että kaipaako kukaan. Onko sitä niin itsestäänselvyys että sitä vaan on ja olettaa. Itse ja muille selvyys. Helvetin perkele. Lähes raivokohtauksen partaalla harva se päivä, syistä en tiedä. Lieneekö hormoonit vai mielenvikaisuus. Klikkaako ne aivot nyt ja pitäsi hakea jotain hoitoa. Että olis tasaista. Vai onko tämä nyt johtuvaa tuosta suht raskaasta holiday-ajasta. Että vatvoo taas koko vyyhdin auki ja miettii ja pähkäilee ja koettaa alkaa elämään omaa elämäänsä mutta silti iso osa koettaa pitää kiinni siitä mihin on tottunut ja miten on elämäänsä elänyt ja miten toisaalta on vielä pikkytyttö joka vaan kaipaa onnelista lapsuuttaan. Ja vaikka onnellista aikaa vanhempien kera näin ihan vanhempanakin. Mikälie. Perhe on paras vai miten sekin helvetti meni. Varmana just noin.
Töihinkään ei olis voinut vähempää kiinnostaa mennä pitkän vapauskauden jälkeen. Ei sit yhtään. Harkitsin vakaasti hakeutuvani lekurin penkkiin, ihan mistä vaan syystä. Ja lie psykosomaattisia nämä oireet muttei mikään voittajafyysinenolo kyllä olekaan. Vai lienenkö sairas jotenkin muuten joka vaikuttaa mieleen ja fysiikkaan. Tai sit toinen johtuu toisesta. I need a looooooooong break away from everything. Tai jotain muuta perspektiiviä.
Varmaan jotain hyvääkin tässä on tapahtunut lähes kuukauden aikana van ei nyt oo aikaa mennä niihin hyviin asiohin. Ei toki. Nehän vaikka saattais tuoda hyvää mieltä. Not now. Haluun olla nyt tätä mieltä. Piste.
Kommentit